Minulla on noin 45:n vuoden vuoden kokemus erilaisista metsätöistä, eli olen alkanut viettämään aikaani moottorisahan ja kirveen kanssa jo hyvin nuorena. Lapissa tämän vuosituhannen alussa ostin huutokaupasta erään konkurssiin menneen metsätilan, jossa sahasin rakennustarpeiksi oikeastaan lähes kaikki sellaiset tukit, joita pystyi käyttämään rakennustavarana.
Vaativimmat isotkin puut olen kaatanut aina oikeaan suuntaan esimerkiksi tien reunasta, joten ammattitaitoa kyllä puunkaatoon löytyy, vaikka mitään virallista koulutusta siihen ei olekkaan.
Jos kohde on sellainen, että puuta ei voi kaataa turvallisesti kuin nosturiauton avustamana, niin silloin suosittelen ottamaan yhteyttä sellaiseen firmaan, jossa nosturiauto on käytössä.
Hinta 100 euroa / puu alle 10 metriä. Isojen puiden kaato sopimuksen mukaan. Jos kaadettavana on useampia puita, niin silloin hinta yhtä puuta kohti pienenee. Myös pienten alle 5 metriä korkeiden kaato voidaan tehdä erittäin edullisesti.
Matkakorvaus 0,5 euroa/kilometri työkohteeseen.